lauantai 26. joulukuuta 2015

Neuvolakortin kannet

Parit neuvolakortin kannetkin sujahti joulupukin konttiin tälle joulua. Näitä on kyllä niin mukava tehdä!

Laulupussit

Joululahjaksi sujahti pienemmille tätitettäville laulupussit lorupussin tapaan. Myös omansa sai joulukuun alussa 1v täyttänyt pikku neitokainen. "Kuka saa, kuka saa, laulupussiin kurkistaa..."

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukortit 2015

Nyt toivottavasti alkaa tämän vuoden joulukortit olla perillä. Muka päätin, etten laita kuin muutaman kortin tänä vuonna, mutta kuinkas kävikään, sama satsi lähti postin kuljetettavaksi. :) ja mikäpä siinä, mukavahan nuita oli taas tehdä ja laittaa ilahduttamaan sukulaisia ja ystäviä. Tänä vuonna tyttöjen kuva lähti muutamille, toisille askartelin kierrätyskartongista (itse asiassa kartonki vai mikähän tuon virallinen nimi nyt olikaan, niin sain sen ystäväni häiden jälkeen hääpöydästä, kiitos vaan Minttu)tehdyt kortit. Postiin en tohtinut laittaa fimo-massasta askarteltuja kuusen koristeita, ne annoin täällä asuville kavereille ja työkavereille. 

Ens vuodeksi en aijo tehdä mitään ennakkopäätöksiä joulukorttien suhteen, kuitenkin vielä viimesenä iltana niitä hikihatussa väkerrän. ;)

Frozen lahja

Ystäväni tyttö, joka on myös Frozen fani, täytti 5v. Lahjaksi veimme frozen muistipelin ja pakkaskeleille kaulurin.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Jouluhömpötystä

Joulu, kuten muutkin juhlat on minun lemppareita arjen piristyksiä. Tykkään niin paljon suunnitella ja näperrellä, ja parhaimmat ideat (jos pinterestiä ei lasketa) tulee yleensä mieleen kutoessa. Tänään sain toteuttaa loppuun tyttöjen joulukalenterin, joka tänä vuonna on Frozen teemainen. Kalenterista siis piti löytyä frozenin sinistä, kimalletta ja lumihiutaleita.

Pyykkipojat on maalattu hopealla spray-maalilla ja lisäksi päälle sivelty Nellan avustuksella kimalleliimaa. Oikean väriset paperipussit löytyi teippitarhalta. Pussien sisään hyppäsi askartelutarvikkeita (mistä lie tytöt perineet kiinnostuksen niihin hommiin?), pinnejä, pompuloita, frozen tarroja ja suklaata.

Samoin adventtikynttilät piti asetella tarjoiluvadilleen. Kävyt ja oksat sai samanlaisen kylvyn hopeisella maalilla kuin pyykkipojatkin. Mitähän seuraavaksi spray-maalaisi? :)

lauantai 21. marraskuuta 2015

lauantai 31. lokakuuta 2015

October socks

Lokakuun sukat ootteli päivänvalossa kuvaamista, arkena töiden jälkeen ilta hämärtää jo joten nyt viikonloppuna ehdin kuvaamaan sukkia ulkona. Mummulassa on ihan talvi! :)
Tässä siis lokakuun sukat.

perjantai 23. lokakuuta 2015

maanantai 19. lokakuuta 2015

Silityskuvia ja legsuja

Useampi päivä mennyt taas huruuttelemata ompelukonetta joten tänään saksin siiri keinuu-kangasta (onkose sen nimistä??) ja vielä nyt illankähmässä tuunasin peruspaitoihin helinä keijun kuvat. Rentouttavaa. Noshin kankaiden jälkeen suosikkia on Paapiin kankaat, ihania, vähän erilaisia kuoseja ja ah nuo värit! :)

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Nimpparijuttuja

Pinjalla ja hänen kummitädillä on yhtäaikaa nimpparit. Näpersin molemmille heijastimet ja kortit. :)

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ompelupäivä

Eilen oli päivistä mukavin, ompelua koko päivä "rauhassa" (ts.kaasu pohjaan).

Sain ommeltua 3 pipoa, ja 2 puff huivia, tunikan itselle, 2paitaa Nellalle ja yhden Pinkulle.

Ompeluaamu

Viime sunnuntaina sain viettää laatuaikaa itseni (ja saumurin) kanssa. Ja sillon ompelutti tyynyjä. :) virtuaalisesti ommeltiin kässäkaverin kanssa myös uutta harrastusta varten joogatyyny, viralliselta nimeltään bolsteri. Onnea on kässäkaveri ruotsinmaalla! :)

Syyskuun sukat

Syyskuun sukista taisi tulla lempparit, luonnollisesti kun syyskuun lapsi olen. Tässä September Socks

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Heppakisat

Tänä kesänä ollaan heppailtu keppareilla. Eilen illalla heppakesä 2015 kruunautui Mimmun suunnittelemilla ratsastuskisoilla, joissa kisattiin kahdessa luokassa; koulu-ja esteratsastus.
Nuorin osallistuja oli kohta 2v ja seniori 65v. Mukavaa oli! :) 

Keppareiden nimet vasemmalta lähtien: Niia, Raita, Rolle, Musti, Hilla, Sima, Roosa ja Salmiakki

 
 
 

Lippapipo tyylilyylille

Koko kesä siinä meni että sain tehtyä kummitytölle lippapipon, mutta nyt on, ja samaan sävyyn huivikaulaan. Melkein vuosi sitten tein pinkistä tähdestä hänelle pienenpienen pipon, apua miten aika menee nopeaa!! :)

 Tytöt myös sai syksyksi uudet päähineet Noshin pinkkivalkoraitaisesta kankaasta.
 

Aatun synttärit

Tyttöjen 4v ja 3v synttärit on jääny esittelemätä, mutta muistissa ollessa laitampas tänne kuvia Aatun minion-synttäreistä joita juhlittiin viikko sitten.