lauantai 26. joulukuuta 2015

Neuvolakortin kannet

Parit neuvolakortin kannetkin sujahti joulupukin konttiin tälle joulua. Näitä on kyllä niin mukava tehdä!

Laulupussit

Joululahjaksi sujahti pienemmille tätitettäville laulupussit lorupussin tapaan. Myös omansa sai joulukuun alussa 1v täyttänyt pikku neitokainen. "Kuka saa, kuka saa, laulupussiin kurkistaa..."

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukortit 2015

Nyt toivottavasti alkaa tämän vuoden joulukortit olla perillä. Muka päätin, etten laita kuin muutaman kortin tänä vuonna, mutta kuinkas kävikään, sama satsi lähti postin kuljetettavaksi. :) ja mikäpä siinä, mukavahan nuita oli taas tehdä ja laittaa ilahduttamaan sukulaisia ja ystäviä. Tänä vuonna tyttöjen kuva lähti muutamille, toisille askartelin kierrätyskartongista (itse asiassa kartonki vai mikähän tuon virallinen nimi nyt olikaan, niin sain sen ystäväni häiden jälkeen hääpöydästä, kiitos vaan Minttu)tehdyt kortit. Postiin en tohtinut laittaa fimo-massasta askarteltuja kuusen koristeita, ne annoin täällä asuville kavereille ja työkavereille. 

Ens vuodeksi en aijo tehdä mitään ennakkopäätöksiä joulukorttien suhteen, kuitenkin vielä viimesenä iltana niitä hikihatussa väkerrän. ;)

Frozen lahja

Ystäväni tyttö, joka on myös Frozen fani, täytti 5v. Lahjaksi veimme frozen muistipelin ja pakkaskeleille kaulurin.